Kauden viimeiset pelit pelattiin maanantaina Ylivieskassa (Taso 2) ja keskiviikkona Kokkolassa (Taso 1).
Molemmissa peleissä koettiin hienoja onnistumisia. Ylivieskassa saimme luotua tämän kauden pelien ennätysmäärän maalintekopaikkoja. Tilastoihin kirjattiin 18 laukausta ensimmäisestä ottelusta. Näistä laukauksista kaksi meni maaliin saakka Adelian ja Siljan osumina. Tärkeän esityön maaleihin teki Nella rohkeilla laitakuljetuksilla ja tarkoilla maalinedussyötöllä. Maalissa Venla piti nollapelin.
Kokkolassa iloitsimme siitä, että pystyttiin pelaamaan tasapeli ennakolta tosi kovaksi tiedettyä KPV-joukkuetta vastaan. Siinä pelissä meidän maalin teki rangaistuspotkusta Jade.
Syyskierroksen peleissä pelit tasoittuivat varsinkin ensimmäisillä puoliajoilla. Kaksinkamppailupelaamiseen on saatu rohkeutta, edelleen isoja haasteita meillä on maalineduspuolustamisessa nopeissa tilanteissa. Hyökkäyspelaamisessa päästään kohtuu hyvin pois omalta alueelta, mutta vastustajan boksiin pääseminen onkin sitten vielä vaikeampi asia, jota täytyy harjoitella sitten lisää ensi kaudella.
Taso 1-peleissä tehdyt maalit 3, päästetyt maalit 33.
Taso 2-peleissä tehdyt maalit 3, päästetyt maalit 36.
Kaikki kauden tulokset näkee Palloliiton Tulospalvelusta.
Taso 1 https://tulospalvelu.palloliitto.fi/team/35161199/...
Taso 2 https://tulospalvelu.palloliitto.fi/team/35161200/...
2.9. Ylivieska
4.9. Kokkola
12.8. Kalajoki
16.09.2024 22.28 | Pronssia Lohtajan turnauksesta |
04.09.2024 23.07 | Syyskierros paketissa |
31.08.2024 19.53 | Feel the ball -pallotatseja paljain jaloin |
13.07.2024 11.06 | Brassitaituri Neide Oliveira saapuu Nivalaan. 1vs1 skills camp, ilmoittautuminen avattu! |
01.07.2024 21.13 | Kovaa pelaamista kevätkierroksella |
29.06.2024 09.14 | T-10 alueellinen pelitapahtuma |