Voittoisa kotipeli
Julkaistu: 18.08.2021 17.39

Voittoisa kotipeli

”Nyt pidetään tää", mutta kuinkas sitten kävikään…

Nelosdivarin alkusarjan viimeiset kamppailut ovat pelivaiheessa, jo nyt on sanomattakin selvää, että Nivalan miehet jumittuivat alempaan lohkoon ratkaisupelien ajaksi, vaikka viime viikolla saavutettu vierasvoitto toi plakkariin kolme pistettä, millään ei enää kiritä ylempään lohkoon. Kaikki mahdollisuudet sarjapaikan säilyttämiseen ovat ilmassa, sillä lohkosta kaksi huonointa tipahtaa ja kiikkulauta on nyt hieman yläviistoon päin.

Samassa kurjassa tilanteessa oli myös lauantain pelivastus PeFF, siksipä panokset olivat ennennäkemättömän kovat ja pelisukat kiriämmällä kuin koskaan. Vaan mitenkäs sattuikaan, yleisö ei ehtinyt kunnolla istahtaa, kun valtavalla nopeudella kiitänyt Eetu Kinnari sai palloon superkierteen ja äkkinäkemältä melkoisen kaukaa tehdyllä sivalluksella teki avausmaalin, 1-0. Silloin kuului päivän motto: "nyt pidetään tää". Tahtotila oli siis kova, mutta aivan näin helposti ei kaikki sujunut.

Pelatessa nähtiin hyviä kekseliäitä kieputuksia, harhautuksia, maahan mätkähtelyjä, sapetusta ja hampaiden kiristelyjä, kulmatilanteita, mutta niitä maaleja ei silmiin kantautunut. Äärettömän upeaa kannustusta kaikui koko ottelun ajan nivalalaisten katsomosta, P09 pelaajat olivat tulleet katsomaan ottelua ja rytmikäs ysikaks, ysikaks-huudot tahdittivat hyökkäyksiä, tästä suuret kiitokset tulevaisuuden edustuksen pelaajille.

Vakiomaalivahtimme Markus Pennala oli anonut kesälomaa ja niinpä B-pojista oli lainassa Viljami Niskanen, joka onnistui torjunnoissa lähes sataprosenttisesti, vain jakson viimeisillä minuuteilla liukas pallo lipsahti hanskoista ja siihen ennätti vastustajan näppärä hyökkääjä iskemään tasoituksen 1-1. Viljamilla on edessään upea tulevaisuus maalivahtina, jos vain intoa riittää, taitoa kyllä löytyy.

Tauon aikana kerettiin vaihtaa mielipiteitä kaikesta muustakin kuin jalkapallosta yleisöllä on muitakin kiinnostuksen kohteita ja samalla seurattiin viereisen kentän pelitapahtumia, sillä pesäpalloilijat aloittivat Haapajärven kanssa kiivaan kopittelun, jonka tietysti toivoimme päättyvän Nipen voittoon.

Toinen puoliaika oli hieman turruttavaa katsottavaa, peli lainehti kuin kumiankka kylpyammeessa, parhaimmat tilanteet olivat kuitenkin Nivalan hyökkäyspäädyssä ja sekös oli leppoisaa katsottavaa, vaan onnistumisia maalien muodossa odoteltiin vesi kielellä. Peliaikaa oli 5 minuuttia jäljellä, kun Marjoniemen veljessarjan vanhimmainen pääsi kiihdyttelemään varmaan maalipaikkaan, puolustaja ei voinut muuta kuin kipata Villen nurin, tämän kuitenkin tuomari huomasi ja määräsi rangaistuspotkun, Antti Laitila on harjoituksissa osoittautunut tämän homman erikoismieheksi ja niinpä hän kylmäpäisesti harhautti maalivahdin sivuliikkeeseen ja ujutti pallon keskeltä sisään, 2-1.

Lopputuloksen 3-1 taiteilivat Marjoniemen velipojat Ville ja Saku. Ville isoveljen ominaisuudessa syötti Sakulle ja antoi näin mahdollisuuden yrittää osumaa, eikä Saku ole peligeeneissä yhtään jäljessä, pallon tie maaliin oli helppo löytää. Näin päivän saaliina oli voitto ja kolme sarjapistettä, tämä suo hieman helpomman hengitystilanteen jatkoa ajatellen. Jälleen kerran vakiokannattajat olivat oikeassa luottaessaan miesten taitoihin, sitä se vuosien kokemus teettää.

Seuran uusimmat

Ysikaks Nivala ry

fc92nivala@gmail.com

DEN-areena Kydöntie 5, 85500 Nivala

Vastaanotamme e-laskuja

Verkkolaskuosoite 003709416029

Välittäjätunnus OKOYFIHH