Mitenkäs tässä  näin taas kävi?
Julkaistu: 30.07.2021 21.41

Mitenkäs tässä näin taas kävi?

Totisia hankaluuksia

Hankaluuksia on nimellisiä, aineellisia, aineettomia ja kaikkea siltä väliltä. Maliskylällä kerrottiin juttua eräästä työmaajohtajasta, joka oli tuskastunut nimelliseen hankaluuteen kasatessaan työporukkaa Makkaratien tekoon, ilmoittautuneet olivat järjestyksessä kertoneet sukunimensä: Epäilys, Pysäys ja Ahistus, hän oli todennut perimätiedon mukaan, että tee tässä nyt tietä, ei tästä mitään tuu. FC-92 miesten joukkueeseen ei sukuniminä nämä osu kohdalleen, mutta vertauskuvallisesti kylläkin. Epäillään omia kykyjä, tehdään pysähdys eikä isketä kiinni tilanteeseen ja kun kaveri vie pallon ahdistus iskee päälle ja silloin maalinteko tahtoo olla tiukassa kuin täi tervassa.

Kesäkausi on mennyt huippuhuonosti, pistesaldona on pyöreä nolla, sitä lähdettiin keskiviikkona helteisessä kelissä rikkomaan, joukkue sai pelikaveriksi GBK/FA porukan, jolla oli ennen tätä iltaa kasassa 1 piste ja sarjataulukon toiseksi viimeinen sija.

Peli ei lähtenyt kulkemaan ollenkaan hyviä latuja, sillä 8 minuutin kohdalla GBK sai ansaitusti vapaapotkun ja vielä turkasen läheltä, kauniisti sijoitettu potku saatteli pallon Nivalan maaliin, 0-1. Tuskin oli tästä selvitty, kun uutta pukkasi, kaukana kärkkynyt hyökkääjä sai pallon mukaansa, Nivalan puolustus sakkasi kuka missäkin, eikä Markus Pennalalla maalissa ollut paljon mahdollisuuksia torjua, näin hetkessä masentavat 0-2 lukemat.

Ennen juomataukoa Ville Marjoniemi toi lohtua ja toivonkipinää kavennusmaalilla, johon valtavan juoksun ja harhauttelun myötä esivalmistelut teki Eetu Kinnari, tuo pitelemätön pikasprintteri, tosin Villekään ei ole hitaimman luokan kavereita, niinpä hän ehti syöttöön kiinni. 1-2.

Tauolle olisikin päästy ihan siedettävässä tilanteessa, ellei jakson viimeistä minuuttia ja juomatauon aikaansaamaan lisäaikaa olisi ollenkaan ollut, tosin peli jatkuisi loputtomiin ilman viimeistä minuuttia, että hyvä näin. Tässä ajassa nähtiin kuitenkin kaksi iskua, toinen tuli oikealta ja toinen vasemmalta laidalta, tilanteeksi laitatulitukset muokkasivat 1-4.

Eipä siis ihme, että kioskille tuli hieman alakuloista väkeä, vaan aina kupponen kahvia, pulla ja huumorilla höystetyt jutut saavat ilmeen kirkastumaan, näin jaksaa taasen kannustaa miehiä peliesityksen puitteissa.

Vaan eipä siinä nisut auttaneet, GBK takoi vajaassa kymmenessä minuutissa kaksi lisämaalia, 1-6 samanmoisilla pitkä päätyy ja joku kärkkäänä perään yksin jolkuttelemaan maalia kohti. Vasta nämä maalit saivat nivalalaiset hoksaamaan mikä on päivän teema ja lisämaaleja ei enää annettu.

Ensimmäistä kertaa joukkueen mukana pelissä ollut Touko Kauppinen, joka on liittynyt joukkueeseen Reisjärveltä ja on vielä B-juniori ikäinen, sai peliuralleen tässä porukassa unelma alun, hän nimittäin onnistui kavennusmaalin teossa. Ville yritti ensin ja täydellisesti tilanteen loppuun asti pelannut Touko pääsi tuikkaamaan poukkupallon maaliin. 2-6.

Lisämaaleja ei enää nähty vaikka Nivala pääsi pelaamaan noin 25 minuuttia yhden miehen ylivoimalla, kun asiattomasta käytöksestä tuomaria kohtaan lävähti punainen kortti ja sen seurauksena kaveri joutui katsomon puolelle. Tämä tilaisuus jos mikä, olisi pitänyt pystyä hyödyntämään maali-iloitteluun, mutta kun ei niin sitten ei. Näin nolla on edelleen pistesaldona ja sitä on enää kolme peliä mahdollista kartuttaa, siihen onnistumiseen peruskannattajat vahvasti uskovat.

Seuran uusimmat

Ysikaks Nivala ry

fc92nivala@gmail.com

DEN-areena Kydöntie 5, 85500 Nivala

Vastaanotamme e-laskuja

Verkkolaskuosoite 003709416029

Välittäjätunnus OKOYFIHH