Perjantaina avattiin edarin sarjakausi, kun joukkue matkasi Lohtajalle Loven vieraaksi.
Ottelu alkoi punakoneen kannalta mollivoittoisesti, kun Olli Pekkala joutui jättämään kentän jo kuuden minuutin pelin jälkeen loukkaantumisen vuoksi. Muuten ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä, jossa kumpikaan joukkue ei juuri maalipaikoilla herkutellut. Kuitenkin vajaan neljänkymmenen minuutin pelin jälkeen Kalle Marjoniemi puski pallon maaliin Antti Laitilan kulmasta. Puoliajalle mentiin siis 0-1 tilanteesta.
Toisen puoliajan alussa Love onnistui tasoittamaan pelin. Tästä punakone ei kuitenkaan lannistunut ja pian Joonas ”Nivalan Roy Keane” Isoaho paini boksissa pakottaen vastustajan rikkeeseen. Pallo pilkulle, josta Joonas laittoi pallon kylmänviileästi keskelle maalivahdin syöksyessä väärään suuntaan. Loppupeli sujui punakoneelta tiukasti johtoa varjellen. Hyvin sisään tulleet vaihtopelaajat helpottivat peliä ja vastustaja jäi käytännössä kokonaan ilman maalipaikkoja punakoneen loistavasta puolustuksesta johtuen. Päätösvihellyksen jälkeen voitonjuhlat saivat alkaa ja joukkueen tunnelmat olivat taisteluvoiton jälkeen tyytyväiset kuten näkyy toisessa kuvassa esiintyvästä maalintekijä Isoahosta.
Seuraava peli pelataan ensi viikon lauantaina 6.5, kun joukkue saa vastaansa GBK/FA:n Nivalassa. Punakone toivoo ja odottaa kotiotteluun runsaslukuista yleisöä. Ottelu pelataan tuttuun tapaan Den-Areenalla kello 14.30 alkaen.
#yhdessäysikaks#punainenkesä
07.08.2023 12.46 | Puulaakiturnauksen voitto lipesi Ylivieskaan |
04.08.2023 10.05 | Puulaakiturnaus 5.8.2023 |
23.06.2023 10.10 | Yhteistyötä |
01.05.2023 14.57 | Edustukselle kesän avauspelistä makea vierasvoitto! |
06.03.2023 15.17 | Tyylikäs päätös miesten futsalin mestaruuskaudelle |