14
ELO
14.00
Naiset, Naisten Kakkonen

Esse IK - Ysikaks FC-92   8 - 1

Ytteresse, Bollplan 1

Ähtävä nähty

Lauantaina Ysikaks kävi pelaamassa kakkosdivisioonan vierasottelun Ähtävällä Esse IK:ta vastaan.

Valmentaja Miikka Koivu lateli joukkueen tavoitteeksi pitää puolustuksen tiiviinä ja pitää siten vastustaja pois maalipaikoilta. Vastustajan pitkät pallot tuottivat kuitenkin puolustuspelissä ongelmia, kun jouduttiin juoksemaan vauhdilla alaspäin, jolloin oma pakka tahtoi levitä liikaa. Kakkospallot tuntuivat jäävän vastustajalle tilanne toisensa jälkeen. Siina Huhtala (Metsäyhtymä Isopahkala) pääsi kaventamaan 28. peliminuutilla tilanteeksi 2-1, mutta osuma jäi Ysikakkosen ainokaiseksi. Puoliajalle lähdettiin 3-1 tappiotilanteessa.

Toinen puoliaika sitten muuttui vain selviytymistaisteluksi, kun tuomari nosti sekavan tilanteen jälkeen Venla Turuselle (Viespro Oy) jo toisen keltaisen kortin estäessä läpiajotilannetta. Ysikaks joutui pelaamaan yhden vajaalla lähes koko toisen puoliajan. Joukkue taisteli loppuun asti, mutta pelaaminen alivoimalla näkyy vääjäämättä 8-1 lopputuloksessa. ”Joka paikan Jukka” palkinto jaettiin tällä kertaa puolustuspäässä kovan työn tehneelle Laura Peltolalle (Kavitec).

Ensi tiistaina pelataankin jo kolmosdivaria Kokkolalaista KPV:tä vastaan. Ottelu pelataan DEN-areenalla ja pallo pyörii kentällä klo 19 lähtien.

Tilastot
Esse IK

8 - 1

(3-1)
18'MaaliKuoppala Ida
20'MaaliBarkar Cecilia
28'MaaliHuhtala Siina
38'MaaliKuoppala Ida
66'MaaliHägglund Ronja
75'MaaliEnkvist Nicolina
81'MaaliKuoppala Ida
85'MaaliNyman Alexandra
90'MaaliEnkvist Nicolina

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ysikaks Nivala ry

fc92nivala@gmail.com

DEN-areena Kydöntie 5, 85500 Nivala

Vastaanotamme e-laskuja

Verkkolaskuosoite 003709416029

Välittäjätunnus OKOYFIHH