T2013 kuulumisia
Julkaistu: 10.04.2023 08.20

T2013 kuulumisia

Talviharjoittelu on sujunut oikein mukavasti ja kesäkautta odotetaan innolla.

Talvikaudella joukkue oli mukana alueen futsalsarjassa, joka oli ensimmäinen koskaan tytöille järjestetty futsalsarja. Tyypillisesti tämän alueen tyttöjoukkueet osallistuvat poikien sarjoihin. Kokemukset futsalpeleistä olivat positiivisia, toivottavasti vastaavanlainen sarja saadaan pystyyn myös tulevina vuosina ja vielä useammalle ikäluokalle. Tänä vuonna sarjaan osallistuivat meidän lisäksi A-Kisa, HK ja K-Pallo. Kiitokset heille hyvin toimineesta yhteistyöstä ja reiluista peleistä!

Kesäkaudelle olemme ilmoittaneet joukkueen mukaan T-10 alueelliseen sarjaan. Pelikausi käynnistyy toukokuun puolessa välissä. Sitä ennen pääsemme näyttämään pallotaitoja Haapajärven ja Lohtajan turnauksiin. Kesäkuussa matkustetaan Seinäjoelle turnaukseen.

- Ollaan oltu siellä jo parina kesänä aiemmin ja on jäänyt hyvät kokemukset kovemmista peleistä. Minusta on tärkeä, että pelaajat saavat tuntumaa myös siitä, että on vastustajia, jotka tulevat kovaa kamppailutilanteisiin ja vievät pallon, ellet itse ole nopeampi ja ovelampi ratkaisuissa, joukkueen vastuuvalmentaja Virve Närhi kertoo.

Joukkueessa on tällä hetkellä kymmenkunta aktiivista harrastajaa. Sitten on melkein toinen kymmenkunta, jotka ovat halunneet pitää taukoa talviharjoittelusta. Joukkue ottaa ilomielin vastaan myös uusia pelaajia, ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan mukaan harjoituksiin.

Etsimme joukkueeseen myös toista valmentajaa. Plussaa olisi, jos toisella valmentajalla olisi ennalta kokemusta maalivahtivalmennuksesta.

Lisätietoja joukkueen toiminnasta saat joukkueenjohtaja Aila Siipola puh. 050 518 6030

tai joukkueen vastuuvalmentaja Virve Närhi puh. 040 745 2028


Ysikaks Nivala ry

fc92nivala@gmail.com

DEN-areena Kydöntie 5, 85500 Nivala

Vastaanotamme e-laskuja

Verkkolaskuosoite 003709416029

Välittäjätunnus OKOYFIHH